Tämä bändi muistuttaa minua joukosta bändejä, joita rakastin 1990-luvulla, jotka pystyivät yhdistämään klassisen rock- ja autotalli punk -äänen tuolla ”vaihtoehtoisella musiikilla”, joka kulki niin lukuisten tappaja-albumien läpi tuo aikakausi. He muistavat L7, PJ Harvey, 4 ei -blondia, etyylihihanplo – älykkäämpiä grrrl -nauhoja, joille itse vaikuttivat arkkityypit, kuten Patty Smith ja The Pretenders.
Joo, verrataan Arcadian Playgroundia paljon upeita bändejä. Hyvästä syystä.
Tämä levy potkaisee persettä.